tiistai 16. elokuuta 2016

Iloa ja surua

Mistähän aloittaisi. Viime perjantaina lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä ja satamaa, josta matka jatkui sitten laivalla Tallinnaan ja siitä jälleen ajaen Liettuaan. Ennen Helsinkiä alkoi jo tulemaan huonoja uutisia, kun Näpsä oli alkanut synnyttää viikkoa liian aikaisin! Vihreän liman takia Piia lähti Näpsän kanssa Jyväskylään eläinlääkäriin ja sillä matkalla oli syntynyt kolme kuollutta pentua autoon. Eläinlääkärissä syntyi vielä kaksi kuollutta pentua, jonka jälkeen jotain positiivista kun elävä tyttö ja poika syntyi, mutta sitten poika olikin kuollut aika pian synnytyksen jälkeen. Myöhemmin keisarinleikkauksella syntyi kaksi elävää tyttöä lisää ja emä-Näpsä ja kolme pikkutyttöä pääsivät kotiin samana iltana, mutta valitettavasti pienet tytöt lähtivät viikonlopun aikana tähdiksi taivaalle :( Aivan kamalaa, eikä kukaan tiedä mitä on tapahtunut. Eviralle on lähetetty yksi pentu ja toivottavasti saadaan jotain vastauksia pian!

Reissumieli ei siis ollut kovin korkealla viikonloppuna Salcininkain näyttelyissä, vaikka Yatsi saikin jo lauantaina viimeisen puuttuvan Liettuan sertinsä ollen rotunsa paras. Sunnuntai mentiin samoilla tuloksilla, kaksi kansallista näyttelyä ja kaksi kertaa ROP! Tänään laitoin Liettuan kennelliittoon valiohakemuksen vetämään, jonka vahvistuttua saan hakea Yatsille myös Latvian muotovaliotittelin! Aika huikeeta.


maanantai 20. kesäkuuta 2016

Juhannushurvitteluja

Yatsin kanssa ollaan pidetty vähän taukoa näyttelyistä. Vappuna oltiin Tampere KVssa, josta kotiin tuomisina ERI3. Ollaan me harrastettukin, käytiin agilityn alkeiskurssi suorittamassa. Toi elukka oli kyllä niin elementissään siinä lajissa, vieläkun ohjaaja pysyisi mukana! Voipi olla että sitä jatketaan nyt sitten käymällä treeneissä aina kun päästään.

Yatsi aloitti myös Juhannusriennot muutamaa päivää etuajassa, sillä meillä on käynyt morsian kylässä.

Toivotaan että Yatsille ja Näpsälle syntyy loppukesästä/alkusyksystä paljon kauniita vauvoja <3

Ketunpolun Wanilla Sky & Ketunpolun Joyful Mirai


sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Kohti avoimia

Eilen käytiin Seinäjoella viimeistä kertaa pyörähtämässä nuorten luokassa. Sieltä tuli ihan kelpo
NUO ERI2. Olli Kokkonen jätti SA:n antamatta tällä kertaa suuren koon vuoksi, varsinkin kun samassa luokassa oli vertailukohtana enemmän belgin mitoissa oleva kaveri. Mutta saatiin me melko hyvä arvostelu kumminkin!

Suurikokoinen, tyypiltään erinomainen lähes 2 vuotias uros, jolla tasapainoiset kulmaukset, riittävä luuston vahvuus, hyväilmeinen pää, hyväasentoiset korvat, leikkaava purenta. Kuono-osan tulee vielä täyttyä, hyvä turkinlaatu, liikkuu hyvällä askelpituudella hieman löysin olkavarsin. Käyttäytyy rauhallisesti, häntä nousee liikkeessä.

Ollia mennään tapaamaan uudestaan Tampereen kansainväliseen näyttelyyn vappuna, ekaa kertaa avoimessa luokassa!

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Vuoden vaihteen kuulumisia

Muutamat näyttelyt ollaan kierretty viime blogitekstin jälkeen. Jyväskylä KVssa EH:lla ulos. Tammikuun Yatsi päätti että nyt hän ei syö, ei kertakaikkiaan mitään. Joten Lahden ryhmänäyttelystä käytiin hakemaan H, joka tulikin juuri laihuuden takia.
Sen jälkeen Yatsi on ehkä aavistuksen saanut tukkaa ja jopa tavaraa luittensa päälle, sillä viime lauantaina käytiin tekemässä melko hieno reissu Tuusniemen ryhmikseen! Ennen kuin oli Yatsin vuoro, niin kattelin vähän pelko persiissä kun Norjalainen tuomari jakeli EHta aika runsaasti. Kaikki koirat juoksutti moneen otteeseen ja vielä neuvoi erikseen missä kohtaa koiran pitää juosta esittäjään nähden. Ilmeisestikin Yatsi oli tuomarin mieleen, sillä kehässä pyörähtämisen päätteeksi näytettiin punaista ja vaaleanpunaista! Paras uros kisassa Yatsi vei voiton saaden sertin ja ROP-kehässä haettiin vielä voitto kotiin!

Excellent type. Square body. Good colour ans chest for age. Needs better croup but well angulated in near. Good shoulder. Strong enough in ferequarter in movement. Still empty in for chest. (Antonio Di Lorenzo)

Viimeinen nuorten luokan esiintyminen käydään tekemässä Seinäjoen ryhmiksessä ja sen jälkeen Yatsi meneekin jo isojen poikien luokkaan kun tuo pieni perkule menee ja täyttää 2 vuotta huhtikuussa! Pistetään loppuun vielä Yatsista uusia kuvia. Iso musta ei ole kaljuuden takia oikein eksynyt kameran eteen. Täytyy viikonloppuna koittaa ottaa kaikista uusia kuvia kun Riiakin tulee hoitoon.