sunnuntai 16. elokuuta 2015

Liettuan reissu & tuliaiset

Ristus mikä reissu! Keskiviikkona 5.8 alkuillasta suunnattiin Scudon keula kohti helsinkiä ja laivaa.
Mukana minä, Piia, Sini sekä kasa karvaturreja Yatsi siskoineen, täteineen ja mummoineen. Sekä mali Zorro ja pieni Kate-vauva joka matkusti Liettuaan oman omistajansa Astan luo. Matkahan kesti ihan riittävän kauan, perillä Druskininkaissa oltiin torstaina puolenpäivän jälkeen kun koko yö ajettiin.
Mökki ei ollut ehkä ihan sitä mitä odotettiin, mutta ihan kiva kuitenkin. Nakertamaan jäi se wifin puuttuminen, mikä bookingin varaus-sivulla kuitenkin luvattiin. Eli puhelinlaskua odotellessa..
Lämmintä riitti, ainakin +35 oli joka päivä, joten koirien viilennyksestä sai huolehtia ihan tosissaan.

Tervuja oli ilmoitettu joka päivälle 10 ja kaikki oli Suomesta, joten ihan tutulla porukalla kilpailtiin.
Ensimmäisenä näyttelypäivänä Yatsi ylitti ainakin mun odotukset täysin ja oli vsp! Yatsin sisko Vixi sai myös luokkasertin ja Senna pokas itelleen vara-cacibin joka vahvistetaan cacibiksi. Sisu-mummo oli vetskujen rop. Zorro valioitui heti ekana päivänä! Illalla juhlittiin mökillä myös Sennan ja Yatsin cacibeja.

Toinen päivä ei ollut enää niin mahtava, ainakaan Yatsin osalta. Irlantilainen tuomari oli sitä mieltä että Yatsilla on liian suora selkälinja ja heikot takakulmaukset, joten tuloksena vaan eh1. Teki mieli kysyä että ootko lukenut belggareiden rotumääritelmää mitä sanotaan selän ja lanteen ylälinjoista, että nää ei ole sakemanneja :( Noh, tietysti jokainen tykkää mistä tykkää.
Vixi oli eri2 ja Senna eri4, Sisu jälleen vetskujen rop ja vetsku valio! Zorro eri1 ja pu2.
Illalla mökillä oli vuorostaan Sisun juhlat.

Onneksi kolmas päivä sai taas edellisen päivän vitutusta laskemaan kun Yatsi oli jälleen vsp! Vixi sai luokkasertin, Senna eri4, Sisu jälleen vetskujen rop ja Zorro myös rop. Oli muutenkin vähän tuomiopäivän meininkiä ilmassa, kun kehän ulkopuolella Sinin kanssa huudeltiin kehässä olevia meidän koiria ja samalla vettä tuli taivaan täydeltä ja ukkonen paukkui :D


Kotiintuliaisina Yatsi sai siis parit sertit ja parit cacibit, tässä vaiheessa vituttaa vaan se että valioituminen jäi siitä yhdestä sertistä kiinni.. No, se on lähettävä vuoden päästä uusiks hakeen se viimenen! Kiitos reissusta Piia ja Sini sekä telttanaapuri Koskiahot!

Mutta ei siinä vielä kaikki. Maanantaina alkuillasta päästiin kotiin ja heti jo samana yönä Yatsi aiheutti huolta ja murhetta. Ihmettelin miksi toinen oli niin levoton ja ei meinannut löytää hyvää makuupaikkaa mistään. Katsoinpa sitten Yatsin mahan alle josta löytyi aivan turvonneet ja punaiset ja vereslihalla olevat pallit :( Tiistaina päästiin onneksi heti eläinlääkäriin. Myös takajalat oli aivan hotspot-tyyppisellä ihottumalla. Antibioottikuuri, kipulääkettä ja rasvaa saatiin mukaan. Eläinlääkäristä kun ajeltiin kotiin niin minä jo itkin ja soittelin monelle ihmiselle, kun toinen oli niin kipeä ja jalat ja pallit ihan kauheessa kunnossa. Tämä ihottuma tuli siis mitä ilmeisimmin imualustoista mitä kasteltiin (sillä Liettuan paskavedellä) häkkiin koirien alusiksi ja siellä sitten lämpöisessä hautunut. Noh, ei mennyt kuin pari päivää niin Yatsi päätti että hän ei juo. Sain sen sitten loppuviimein juomaan kun sekotin veteen maksalaatikkoa tai naudanmahaa, tai sitten ihan lihan keitinlientä. Mulla oli myös reissusta jäänyttä nutrisalia mitä sekoitin varuiksi veden joukkoon. Näillä mentiin muutama päivä. Nyt sunnuntai-illan raportiksi voi kertoa että jalat on parantunut tosi hyvin ja pallit on ainoastaan vielä vähän ruvella mutta paljon paljon parempaan päin. Ja tänään Yatsi kävi ihan ite ekaa kertaa vesikupilla! Nyt on voittajaolo! :) Ihanaa että Yatsi alkaa oleen jo parempi, että pääsee normaaliin rytmiin ja alkaa suunnittelemaan seuraavia reissuja!

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Näytelmätuloksia

Mänttä-Vilppulasta käytiin hakemaan Yatsin kanssa se perus EH2. Markku Kipinä sanoi Yatsista näin: Vielä rungoltaan kehittymätön juniori, jolla kevyehkö luusto. Eturinta saa täyttyä. Hyvä takaosa. Riittävä kaula, kevytpiirteinen pää. Kuono-osa saisi olla täyteläisempi. Hyvät silmät, pitkät korvat. Turkki ja väri ok. Liike saa tasapainottua.

No, ei muuta kun leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Paitsi että lauantaina oltiin Pieksämäellä ja eipä tarvinnut pettyä! Olli Kokkonen tykkäs ilmeisesti Yatsista, kun lopullinen saavutus oli ERI1 SA PU4! Saatiin vielä hieno arvostelu:
Tyypiltään erinomainen nuori uros, jolla oikeat rungon mittasuhteet. Sopiva luuston vahvuus ja tasapainoiset kulmaukset. Oikea kuonon ja kallon pituus, mutta kallon ja kuonon linjat saisivat olla yhdensuuntaisemmat. Erinomaiset korvat, tummat ruskeat silmät, hyvä maski. Leikkaava purenta. Liikkuu hyvin. Oikea karvanlaatu. Turkki ei parhaassa kunnossa. Esiintyy rauhallisesti.

Ainoastaan tuo "esiintyy rauhallisesti" on jaksanut naurattaa useamman kerran! Ei ikinä uskois että tosta Belgianpomppukoirasta sanotaan noin! Pieksämäellä esitin myös Ketunpolun Hienohelman, joka sai EH3, sekä Ketunpolun Black Esmen joka sai EH:n. Oli kiva päivä ja kiva nähä tuttuja sieltäkin suunnalta Suomea.

31.5.2015 Ketunpolun Joy of Life, Ketunpolun Joyful Mirai ja äitikoira Ketunpolun Elizabeth. Kiitos Pilville kuvasta!
 

perjantai 29. toukokuuta 2015

Varkauden ja Keuruun näyttelyt

Meni ihan penkin alle. Molemmista taas EH:t.

13kk. Oikea purenta. Tyypillinen musta maski. Tässä vaiheessa seisoo edestä ahtaasti. Hyvät korvat ja hännän asento. Hyvä kaula. Hiukan pitkä runko johtuen pitkästä lantiosta. Hyvin kulmautunut. Etutassut voisivat olla vähän enemmän kissamaiset. Juuri riittävästi vauhtia liikkeissä, voisi olla vakaampi edestä. (Rita Reyniers) Varkaus KV EH2

13kk. lähes ihannekokoinen. Hoikassa kunnossa. Sopiva luusto. Hyvä pään pituus. Oikeat kallon ja kuonon linjat. Hyvät korvat. Tummat silmät. Hyvä purenta. Kapea alaleuka ja ahdasasentoiset alakulmahampaat. Lihasmassaton rintakehä. Eturinta saa vielä täyttyä. Riittävästi kulmautuneet raajat. Karva vaihtumassa, laatu oikea. Hyvä maski. Pieni valkoinen rintamerkki. Vielä kapea edestä ja epävakaat etuliikkeet. Riittävä askelpituus. Hyvä hännän asento liikkeessä. (Juha Putkonen) Keuruu RN EH2.

Sunnuntaina mennään kattoon miten Mänttä-Vilppulassa käy ja kesäkuun lopulla mennäänkin Pieksämäelle ja jätetään erkkari väliin.


keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Vaasa KV & näyttelysuunnitelmia

Huhtikuun 11.päivä Yatsi lähti kasvattajan mukana Vaasa KV:hen ja ite jäin sairastelemaan kotiin.
Yatsi oli kuulemma esiintynyt oikein mallikkaasti ja hyvin mennyt vieraankin ihmisen kanssa, ravaamista täytyy vielä harjoitella. Yatsin lopullinen näyttelymenestys oli kuitenkin EH3.
Marjo Järventölä sanoi Yatsista näin:

Mittasuhteiltaan lupaava juniori, jolla hyvä pään pituus ja malli. Oikea ilme, lupaava ylälinja. Vielä kovin kevyt runko. Niukat etu- ja erinomaiset takakulmaukset. Liikkuu tässä vaiheessa edestä kovin löysästi. Erinomainen taka-askellus. Lupaava karva ja väri. Hyvin varma, miellyttävä käytös.

Oon kyllä niin ylpeä aina noista luonnemaininnoista, hirveästi kehuja tullut kaikilta tuomareilta.




Oli kuulemma erikseen vielä positiivisesti maininnut että odottaa mielenkiinnolla millainen tästä pojasta vielä kehittyy!
Ens kuussa onkin luvassa kolmet näyttelyt peräkkäisinä viikonloppuina. Ensiksi lähdetään Varkaus KV:hen, sitten on Keuruun ryhmänäyttely ja sitten Mänttä-Vilppula KR.
Vielä pitäis ilmoittaa molemmat pojat erkkariin, joka on kesäkuun 27.päivä Seínäjoella.

Tarkoituksena on myös lähteä Liettuaan elokuussa, siellä on kolme inttinäyttelyä Druskininkaissa ja sinne lähetään Piian ja Sinin kanssa.

Ainiin ja Yatsi täytti 19.päivä vuoden! Viime perjantaina käytiin rokotuksilla ja Yatsi painoi 22,8kg, mikä oli mun mielestä yllättävän paljon ottaen huomioon että Yatsilla ei ole yhtään ylimääräistä. Vaikka onhan sillä korkeutta kotimittauksella 66cm, yhtään ei tarvis enää tää poika kasvaa!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Turku KV

Yatsin kanssa käytiin viime lauantaina korkkaamassa junnukehät Turussa, ja Yatsi saikin ERI1 ja Sa! Olin hivenen pojasta ylpeä, pu-kehässä ei enää sijoituttu mutta eipä se enää haitannut. Aika hieno saavutus tuo oli silti!
© Dina Johansson

Tuomarina oli Unkarilainen Czegledi Attila, joka arvosteli Yatsin näin:

9 kk vanha, hyvin kehittynyt ikäisekseen. Hyvä päänmuoto. Hienot korvat. Erinomainen kaula. Hyvä eturyhti. Tyypillinen ylälinja. Hyvä takaosa ja hännän asento. Kroppa saisi olla hieman lyhyempi. Hyvä maski. Hyvä turkin laatu. Hyvä luonne.