torstai 20. joulukuuta 2012

Kohta on jo joulu

Onpas viime päivityksestä aikaa..

Ei oo saanut vaan aikaiseksi kirjoitella. Lokakuussa meillä oli Ketunpolun koulutuspäivä, jossa Veikka ja Riia pääsivät molemmat käymään peltojäljellä ja Veikan kanssa otettiin vielä vähän tottista.
Viime kuussa Riia pääsi ensimmäistä kertaa match show:hun esiintymään. Alkuunhan se oli yhtä huutamista, mutta hienosti petrattiin ja pieni riiviö esiintyikin hienosti. Ei vaan antanut sitten tuomarin koskea. Veikan kanssa ei mennyt yhtään sen paremmin, sitä ei jaksanut kiinnostaa pätkääkään.. Molemmat otukset sai siniset nauhat ja siihen se jäikin.

Riiakin on viimein alkanut kasvattaan karvaa, yhdessä vaiheessa jo mietin että joutuuko sen kuitenkin rekkaamaan maliksi, mutta kyllä se nyt enemmän tervulta näyttää. On kasvattanut komeet pöksyt ja vähän kaulustakin on!

Luonteeltaan Riia osaa olla kyllä haastava. Tää onkin pieni shokki kun Veikan kanssa on päässyt aina niin helpolla. Vaikka osaa Veikkakin olla välillä kovapäinen, mutta Riia on aina! Ihan hirveen kauheesti ei olla Riian kanssa vielä mitään tehty, muutama jälki ehdittiin syksyllä ajaan ja tottista sen verran että perusasentoa yms. Keväällä sitten aletaan käymään reeneissä.

Veikan kanssa noi on kyllä semmonen kaksikko. Niillä on varsinainen viha-rakkaus-suhde. Joko ne kähisee, leikkii sulassa sovussa, nukkuu ihanasti vierekkäin tai Veikkaa kiukuttaa ja se komentaa Riiaa pysymään kaukana.

Riiakin on nyt rekisteröity kennelliittoon!
KoiraNet: Jackie z Ostrova Baber

Hyvää Joulua &
Onnellista uutta vuotta!

maanantai 17. syyskuuta 2012

Jackie z Ostrova Baber

Yhteiselo Riian kanssa on alkanut ihan hyvin, Veikan kanssa ovat jo hyviä kavereita eikä Vilinänkään kanssa ole ongelmia. Riia on oikein topakka ja kovapäinen neiti, ei kuuntele yhtään Veikan komentelua vaan antaa samalla mitalla takaisin ;) Luulenkin että Veikalla tulee olemaan aikamoinen komento kun pieni eläin tosta vielä kasvaa.

Eilen oltiin Palokassa mätsärissä. Riia pääs muuten vaan mukaan katseleen ja ihmetteleen ja Veikan kanssa käytiin pyörähtämässä kehässä. Ei mikään turha reissu, alkukankeuksien ja -rähinöiden jälkeen Veikka ryhdistyi ja oli PUN1 ja BIS4! Royal canin oli sponsoroinut ihan kelpo palkinnotkin ;) Tuomari antoi kovasti kehuja Veikan avoimesta luonteesta ja tykkäs Veikasta todella, olin aika ylpeä. Riiakin käyttäytyi ihan mallikkaasti. Käytiin mätsärin jälkeen vielä pikavisiitillä Sinillä ja Sisulla.

Nyt kun oon viimein saanut taas auton käyttöön niin ollaan alettu taas aktivoitumaan harrastusrintamalla. Me liikuskellaan nyt tummanharmaalla focuksella ;) Veikan kanssa ollaan reenattu tottista, jälkeä ja tänään otettiin esineruutua. Riiankin kanssa on ajettu jo pari lyhyttä makkarajälkeä, nenä pienellä neidillä ainakin toimii hienosti! Sunnuntaina mennään Riian kanssa pentukurssille, saa nähä miten pieni koiraeläin siellä käyttäytyy.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Loppukesän kuulumisia

Viikko sitten oltiin taas Somerolla paimentamassa, oli ihan huippukiva päivä jälleen! Veikka meni paremmin kuin edelliskerralla, silloin se ei oikeastaan kauheesti välittänyt lampaista, tuli vaan mun perässä. 
Nyt sillä oli kyllä kiinnostusta lampaita kohtaan. Itse oon kyllä niin kiinnostunut tästä paimennuksesta, todella kivaa vaihtelua! Harmi kun lähempänä ei oikein ole paikkaa missä pääsis paimennuskoulutukseen. No, jos nyt kerran keväisin ja syksyisin pyrittäis aina tuolla käymään. Ens keväänä mahdollisesti oltais koko viikonloppu! 

Treenirintamalla on ollut vähän hiljaisempaa, jälkeä ei olla hetkeen ajettu, mutta sen sijaan ollaan koitettu ottaa tottista useammin. Yhden kaverin kanssa ollaan jo sovittu treenejä ja myöhemmin syksyllä täytyis kyllä sinne pk-tottis reeneihin päästä. Mun tarvis vaan eka saada ostettua auto! Tässä ollaan kyllä jo jonkun aikaa autoja katseltu, mutta sopivaa ei ole vielä löytynyt. 

Ja vielä semmosiakin uutisia olisi että Veikka saa kohta kaverin! Piia vaan soitteli mulle tossa joku viikko sitten että ottaisinko pennun sijoitukseen jos tois ulkomailta.. No pakkohan se on ottaa! Pentu on malinoiseista syntynyt tervueren ja tosi kaunis narttu! Nimeltään Jackie z Ostrova Baber ja tulee tsekistä. Piia tuo sen samalla reissulla kun käy ranskan erkkarissa, mulle on siis luvassa aika hyvät tuliaiset ;) Pennulle tulee varmaankin kutsumanimeksi Riia. Mitenköhän sitä malttais vielä vajaa pari viikkoa odottaa!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Erkkari 2012

Sini & Veikka
Lauantaina oltiin Kangasalla belgianpaimenkoirien erikoisnäyttelyssä. Veikka pääs käymään turistiluokassa, jossa sijoittui neljänneksi. Oon niin ylpee Veikasta, on se hieno! Kiitos Sinille esittämisestä ja Pialle kuvista!

Tuomari Cath Bondin arvostelu:
Kaksivuotias. Saksipurenta. Yksi kives. Erinomaista tyyppiä edustava iso uros. Ihana pitkä pää. Pitkät korvat jotka hieman hajalleen asettuneet. Erinomaiset mantelinmuotoiset silmät, jotka ovat hieman vaaleat väriltään. Pään linjat eivät ole aivan yhdensuuntaset. Lyhyt niska. Hyvä säkä, ihana neliömäinen rakenne. Hyvät etu- ja takakulmaukset, hyvät tasaiset liikkeet.

Seuraava reissu onkin 12.8, sillon lähdetään taas Somerolle paimentamaan!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

2 vuotta!

Niin vaan pieni Veikkis täytti eilen 2 vuotta! Miten mun pieni voi olla jo niin iso? Me juhlistettiin synttäreitä ihan vaan kotona ja Veikka sai oikein kakunkin.

Meillä on ollut vähän hiljaiseloa nyt harrastuksien suhteen, ei oikein mitään raportoitavaa. Muutama jälki ollaan ajettu ja ihan kotona vaan tottista vähän otettu.

Keskiviikkona käytiin Tampereella mätsärissä isommalla belgiporukalla ja ens viikon lauantaina on belgien erikoisnäyttely Kangasalalla jonne Veikka on ilmoitettu turistiluokkaan, vähän jänskättää! Toivotaan että iso mies osaa käyttäytyä ja saa hyvän arvostelun ;)